Yritys

Mikä Jalo IT?

Erityisesti pienemmät yritykset ovat joutuneet mielestämme ikävään asemaan it-palveluntarjonnassa. Pienten asiakkaiden palveleminen on lähtökohtaisesti ollut aina heikosti kannattavaa, isompien palvelutalojen osalta joskus jopa tappiollista liiketoimintaa. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa pienemmät yritykset saavat selvästi suurempia heikompaa palvelua. Samoin tuotekehityksessä suoraan pienten suomalaisten organisaatioiden tarpeisiin ei kehitetä käytännössä lainkaan huippumoderneja palveluita.

Esimerkiksi tietoturvan osalta, pk-yrityksiin kohdistuu pitkälti samanlaiset tietoturvauhat kuin suurempiin yrityksiin. Pienempien yrityksien valmiudet uhkien varalle ovat kuitenkin usein merkittävästi heikommat kuin suurempien organisaatioiden, sillä sopivan suoraviivaisia ja kokonaisvaltaisia palveluita ei markkinoilta yksinkertaisesti tunnu löytyvän. Vastaava tilanne toistuu useissa muissakin it-kehityshankkeissa: Ostajan itsensä täytyy olla taitava tietohallintojohtaja, jotta kaikki eri palat toimivat keskenään yhteen ja jotta kokonaisuus rakentuu järkeväksi ja kustannustehokkaaksi.

Me haluamme olla asiakkaidemme kanssa samalla puolella ja tarjota kokonaisvaltaisen kumppanuuden it-asioissa:

  • Asiakas voi jättää it-perusasioista huolehtimisen Jalo IT:lle
  • Jalo IT seuraa alan kehitystä myös jatkossa, joten it-ympäristö ei vanhene tai vaadi tulevaisuudessa isoa remonttia
  • Säästämme asiakkaan aikaa ja rahaa
  • Vähennämme liiketoimintariskejä, kun it-asiat toimiva ja, tietoturva on kunnossa.
  • Tarjoamme selkeitä, testattuja ja suositustenmukaisia ratkaisuja

Tarkan fokuksemme vuoksi, myös muut palvelutalot ovat kääntyneet meidän puoleemme segmenttiin soveltuvan erikoisasiantuntemuksemme suhteen.

Jalo IT numeroina

0
Perustamisvuosi
0
Työntekijöiden määrä
0
Asiakkaita
0m€
Liikevaihto 2023, +17%

Liikevaihdon jakauma palveluittain

0%
Asiantuntijapalvelut
0%
Pilvipalvelut
0%
Verkkopalvelut
0%
Laitekauppa ja muu

2024 strategiset painopisteet

Poikkeuksellinen palvelukonseptimme on ollut menestys. Tarkka keskittyminen pk-sektorin pienempiin organisaatioihin ja heidän tarpeisiinsa on osoittautunut meille oikeaksi ratkaisuksi. Keskitymme asiakkuuksien kehittämiseen ja asiakashankintaan.

Pyrimme tunnistamaan liiketoimintakauppojen mahdollisuuksia (ostajan roolissa). Jalo IT:llä on hyviä kokemuksia laajenemisesta yrityskauppojen kautta.

Vuosi 2023 (lyhyt vuosi­kertomus)

Ensimmäisellä vuosipuolikkaalla liiketoiminta jatkui tasaisesti. Liiketoiminta jatkoi 16% kasvussa (liikevaihdolla mitattuna), kannattavuuden pysyessä samalla tasolla kuin aikaisemminkin. Koulutuspalveluidemme osuus (erityisesti oppilaitoskoulutukset) on laskenut edelleen alkuvuodesta, samalla muut liiketoimintamme alueet ovat kasvaneet.

Tunnistimme myös tarpeen uudistaa Jalo IT:n brändiä. Visuaalisen ilmeen päivityksen lisäksi, olimme myös tunnistaneet sisäisesti tarvetta kehittää toimintatapojamme. Asioihin haluttiin tarttua hyvissä ajoin, ennen kuin ongelmat alkaisivat hidastamaan kasvuamme. Brändiuudistuksestamme tulikin erityisesti sisäinen kehityshanke.

Toisella vuosipuolikkaalla uudistunut brändi saatiin julkaistua ja uusia toimintamallejamme alettiin jalkauttamaan arkeen. Kesän jälkeiset synkät uutiset suomen taloudesta viivästyttivät asiakkaidemme tekemiä investointipäätöksiä. Loppuvuonna palveluiden menekki kasvoi hieman ja vuosi 2023 päättyi noin 17% vuosikasvuun. Brändiuudistus ja erilaiset kertaluontoiset kokeilut markkinointiin vaikuttivat kannattavuuteemme, kuitenkin näemme näiden kulujen olleen kannattava investointi tulevaisuuteen.

Vuosi 2022
(lyhyt vuosi­kertomus)

Ensimmäinen neljänneksemme Jalo IT:llä oli selvää jatkumoa vuoden 2021 viimeiselle neljännekselle (vuosikertomus löytyy tältä samalta sivulta hieman alempaa). Liikevaihto ja kannattavuus ovat edelleen pysyneet hyvällä tasolla. Korkeasta työntekijätyytyväisyydestämme huolimatta, kolme asiantuntijaamme siirtyi alkuvuonna urallaan eteenpäin. Tämän muutoksen myötä, päätimme alkuvuonna keskittyä rekrytointeihin sekä palvelemaan nykyisiä asiakkaitamme. Panostuksia asiakashankintaan ja kehitystyöhön vähennettiin hetkellisesti.

Toisella vuosineljänneksellä rekrytoinnit saatiin päätökseen ja palvelemme jälleen asiakkaita saman kokoisella miehityksellä kuin aikaisemminkin. Myös tuote- ja palvelukehitykseen on jälleen pystytty käyttämään aikaa. Lukujen valossa ensimmäinen vuosipuolikas toi n. 600 000€ liikevaihtoa, joka tarkoittaa että olemme noin 20% kasvutahdissa.

Kolmannella vuosineljänneksellä kasvutahtimme näyttää edelleen tasaiselta. Pystyimme jälleen keskittymään tuotekehitykseen ja tuomaan markkinoille jo aikaisemmin kaavailemamme Terävä Premium -kokonaisuuden. Vaikka tuotteemme hinta koostuu  lähinnä sen toimintaan vaadituista lisensseistä, strategisesti tämä oma, vakioitu palvelutuote on meille erityisen tärkeä. Vakioidussa palvelutuotteessa pystymme tuottamaan maksimaalisen lisäarvon asiakkaillemme erittäin tehokkaasti. Tämä tuote konkretisoi arvolupaustamme ”suuren yrityksen ICT palvelut PK-sektoriin” tehokkaasti.

Vuoden viimeisen neljänneksen aikana pyrimme lisäämään näkyvyyttämme esim. Googlen hakutuloksissa. Tavoitteenamme on lisätä orgaanista kasvuamme vuonna 2023. Ensimmäisten Premium -asiakkaidemme kokemuksien kautta tiedämme jo, että tämä segmenttiin suunniteltu kokonaisuus on ainutlaatuinen, tarjoaa merkittävän lisäarvon asiakkaalle, hintapiste on houkutteleva ja lopulta, tämä kokonaisuus tarjoaa meille merkittävän kilpailuedun. Vuoden lopussa valmistelemme myös hanketta 2023 vuoden alkuun, jossa modernisoimme hoitamiemme yrityskeskuksien verkkotekniikkaa.

Vuosi 2021
(lyhyt vuosi­kertomus)

Jalo IT:n vuoden 2021 ensimmäinen neljännes oli yhtiömme historian heikoin. Investoimme alkuvuonna koulutuspalveluidemme kehittämiseen ja tarjontaan, segmenttinä erityisesti toisen asteen oppilaitokset. Yleisen oppivelvollisuuden ikärajan nostaminen ja tieto- ja viestintätekniikan uudet e-perusteet eivät kuitenkaan nostaneet palveluidemme käyttöastetta, kuten arvelimme. Päinvastoin, koronan aiheuttamat kulut aiheuttivat leikkauksia oppilaitoksissa ja ne näkyivät meillä selkeästi vähentyneenä tilauskantana koulutuspalveluissamme.

Toisen neljänneksen alussa, aloimme muuttamaan yhtiömme palveluiden painopistettä koulutuspalveluista voimakkaammin kohti toista vahvuusaluettamme, eli b2b asiantuntijapalveluita. Koulutuspalveluista vapautunut aika mahdollisti nopean tuotekehityksen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Toisella vuosineljänneksellä lanseerasimme osittain jo vakiintuneisiin käytäntöihimme perustuvan Terävä- palvelusopimuksen. Tästä palvelumallista on myöhemmin tullut tarjoamiemme palveluiden ydin.

Kolmatta neljännestä vauhditti yhtiön historian suurin liiketoimintakauppa, jossa Jalo IT:lle siirtyi (meidän mittapuussamme) paljon uusia b2b palveluasiakkaita. Tehdyn liiketoimintakaupan myötä, Jalo IT:stä oli nyt tullut entistäkin vahvemmin it-palvelu ja asiantuntijatalo, unohtamatta edelleen tärkeitä koulutuspalveluita. Samoin hiljattain lanseerattu palvelumallimme sai kaupan myötä nopeasti volyymia.

Vuoden viimeinen neljännes osoittaa, että onnistuimme palveluidemme painopisteen muutoksessa jopa hämmästyttävän nopeassa aikataulussa. Hankalan alkuvuoden vastapainoksi, vuoden viimeinen neljännes oli yhtiömme historian vahvin. Rikoimme aikaisemmat kuukausikohtaiset myyntiennätyksemme marraskuun yli 126 000€ myynnillä. Asiakastyytyväisyys ja työntekijätyytyväisyys olivat satunnaisen kyselyn perusteella huippuluokkaa.

Jalo IT Oy

Y-tunnus: 2800932-2
Käyntiosoite: Äyritie 8B, 01510 VANTAA

Olemme vastuullinen toimija, löydät meidät VastuuGroupin Zeckit Palvelusta!

Jalo IT Oy palvelee asiakkaitaan ympäri suomen kansallisen DataGroup ketjun yhteistyön kautta!

Merkkinä suomalaisesta omistuksesta ja suomalaisesta palvelusta Jalo It Oy:lle on myönnetty avainlippu.