Terävä Premium

Microsoft on suunnitellut ja rakentanut pk-yrityksille kokonaisvaltaisen ratkaisun it-tarpeisiin. Sen nimi on Microsoft Modern Workplace. Olemme tuoneet tähän Microsoftin ympäristöön valmiit, Suomeen soveltuvat asetukset, sekä suunnitelleet siirtymäprojektin moderniin ympäristöön valmiiksi.

Terävä Premium on myös Microsoft Copilot yhteensopiva!

Pk-yritykselle valmiiksi suunniteltu it-kokonaisuus

Modernin huipputeknologian hyödyntäminen pk-sektorissa on usein hankalaa ja toimivan it-kokonaisuuden suunnitteleminen on usein jätetty asiakkaan vastuulle. Vaikka kahta täysin samanlaista organisaatioita ei ole olemassa, ovat pienempien yritysten ja järjestöjen tarpeet lopulta hyvin samankaltaisia.

Olemme suunnitelleet pk-yrityksille ideaalisen ”referenssi infrasrtuktuurin” Microsoftin teknologian avulla. Microsoftin teknologiaa on myös täydennetty parilla lisäpalvelulla, sillä Microsoftin teknologia ei ota kantaa esimerkiksi usein käytettyihin ja haavoittuvaisiin Google Chrome, Firefox tai Adobe Reader -ohjelmistoihin.

Kokonaisuutemme noudattaa mm. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen suosituksia. Se on paketoitu yhdeksi, helposti ostettavaksi kokonaisuudeksi, me Jalo IT:llä toimitamme sen teille helpolla ja reilulla tavalla!

Yhteydenotto

Yhteydenotto

ehdot

Ehdot

Kunnioitamme tietojesi luottamuksellisuutta. Lomakkeen tietojen lähetys on suojattu ja annettuihin tietoihin on pääsy vain Jalo IT:n valtuuttamilla henkilöillä. Tietoja käsitteleviä henkilöitä sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus.

Tarkemman kuvauksen tietojen käsittelystä löydät sivumme äärimmäisestä alalaidasta (Tietosuojaseloste).

Selkeät liike­toiminnaliset hyödyt

Vaivaton ja selkeä

Me valvomme ja kehitämme it-ympäristöä edelleen. Sinä voit keskittyä yrityksesi liiketoimintaan. Mikäli jotain reagointia vaativaa tapahtuu, me kerromme siitä Sinulle.

Tehokas ja toimiva

Ympäristö on suunniteltu niin, että ongelmatilanteita tulisi vastaan mahdollisimman harvoin. Laiterikot tai päivitykset eivät katkaise työpäivää ja korkea automaatioaste tekee esimerkiksi työläppärin vaihdosta nopeaa ja vaivatonta.

AAA-Tason turvallisuus

Uhkien lisääntyessä tietoturvasta on tullut perusvaatimus luotettavalle liiketoiminnalle. Terävä Premium täyttää kirkkaasti modernit turvallisuusvaatimukset. 

Edullinen ja kustannustehokas

Terävä Premium on reilu asiakkaalle myös kustannuksiltaan. Pidämme huolta, että käytössäsi on kaikki tarpeellinen ja vain tarpeellinen –ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Palveluvertailu

LajiPalveluTerävä it-tukiTerävä PremiumVerkko-palvelut
TukiTuki- ja asiantuntija­palvelut käytettävissä 8-16KylläKylläKyllä
TukiLaitteiden hallinta yhdestä pisteestäKylläKylläOptio
TukiEtätuki­ohjelmistoKylläKyllä
TukiIt-ongelmien havainnointi ja ennaltaehkäisyKylläKylläOptio
LisenssitKäyttöoikeudet / lisenssitOptioKyllä
LisenssitSähköpostit ja salattu sähköpostiOptioKyllä
LisenssitYrityksen tiedostojen tallennuspaikatOptioKyllä
LisenssitTiimityöskentely­välineet ja etäpalaveritOptioKyllä
LisenssitLaitevaihdon ja käyttöönoton automatiikkaOsa-automaatioKyllä
LisenssitHenkilöstön tietoturva ja tietosuoja koulutusKylläKyllä
LisenssitMicrosoftin tuotekehityksen seuraaminenKyllä
TekoälyMicrosoft copilot valmiusOptioKyllä
Tieto-turvaAntivirus­ohjelmisto PC / MacOptioKyllä
Tieto-turvaKiristyshaitta­ohjelmien ehkäisyOptioKyllä
Tieto-turvaAndroid laitteiden tietoturvaOptioKyllä
Tieto-turvaSähköpostin tietoturva (liitteet, linkit, ym.)OptioKyllä
Tieto-turvaAutomaattiset ohjelmisto­päivityksetOptioKyllä
Tieto-turvaTietoturva­poikkeamien havainnointiKyllä
Tieto-turvaEhdollistettu pääsy yrityksen järjestelmiinOptioKyllä
Tieto-turvaKansallisten tietoturva­suositusten seuraaminenKylläKyllä
VerkkoInternetliittymäOptio
VerkkoPalomuuriOptio
VerkkoKytkimet ja lähiverkko­palveluOptio
VerkkoVerkon valvonta ja vikatilanteiden hoitoOptio
VerkkoPoikkeavuuksien havainnointiOptio
VerkkoTurvallisesti tuntemattomiin verkkoihinOptio
LaitteetLaitteet palvelunaOptioOptioOptio
LaitteetLaitteet kertahankintana tai leasing-rahoituksellaOptioOptioOptio
LaitteetLaitteiden elinkaarihallintaOptioOptioOptio
Hinta alk.0€/kk24€/kk/hlöalk. 0€/kk

Tekniset ominaisuudet

Tietotyöskentely
Microsoft Office -työvälineet
Viestintävälineet (mm. Sähköposti ja Teams)
Turvallinen tallennuspaikka omille ja yhteisille tiedostoille 
Salattu sähköposti

Tietoturva ja hallinta
Päätelaitteiden moderni tietoturva
Microsoftin pilvipalvelun ja sähköpostin tietoturva 
Keskitetty laitehallinta
Ehdollistettu pääsy yrityksen järjestelmiin ja tiedostoihin
Automaattiset päivitykset ohjelmistoihin ja selaimiin

Tietohallinto
Laitteiden vaihtamisen automatiikka (Autopilot)
Ohjeistus ja tiedotteet loppukäyttäjille
Reaaliaikainen tilannenäkymä ympäristöön, tietoturvauhkiin ja laitteistoinventaarioon
Ongelmatilanteissa mahdollisuus etätukeen

Verkko

Microsoft 365 Business Premium

Vuosien saatossa Microsoft on lisännyt Office -kokonaisuuteen huomattavasti lisää teknologiaa. Jossakin vaiheessa on kuitenkin käynyt niin, että yrittäjille ei ole enää selvää, mikä tuosta sisällöstä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Vuonna 2023 Microsoft Business Premium paketti sisältää jo n. 50 erillistä tuotetta. Microsoftin oman esittelyn lisenssikokonaisuudesta näet täältä

Terävä Premium -referenssi infrastruktuuri perustuu pk-yrityksille tarkoitettuun, laajaan kokonaisuuteen on nimeltään Microsoft 365 Business Premium. Se on itsessään erittäin kattava kokonaisuus, tässä on kuitenkin muutama sen puutteista, joita yrityksen täytyy edelleen itse huomioida:

  • Kolmannen osapuolen ohjelmistojen (kuten vaikka Google Chrome, Mozilla Firefox tai Adobe Acrobat Reader) tietoturvapäivityksiä se ei pysty hallitsemaan.
  • On usein hieman epäselvää, mitä paketin useista eri ohjelmistoista asiakkaan kannattaa liiketoiminnassaan hyödyntää. Entä millaiset asetukset niihin pitää tehdä ja miten eri palvelut otetaan käyttöön?
  • Erilaisiin tuotekokonaisuuksiin perehtyminen, vaikutusten arviointi, tietoturvasta huolehtiminen, halutut asetukset ja käyttöönoton asiantuntijatyöt ottavat valtavan määrän asiakkaan aikaa.

Jalo IT:n Terävä Premium on kokonaisuus, jossa kokeneet it-asiantuntijamme ovat tehneet kaikki perus asioihin liittyvät valinnat teidän puolestanne. Microsoftin kokonaisuutta täydennetään edelleen muutamilla ulkopuolisilla ohjelmistoilla, jotta kokonaisuus palvelee teitä parhaalla mahdollisella tavalla. Mm. yllämainitut ongelmat ovat jo valmiiksi ratkaistu puolestanne.

Microsoft 365 Business Premium ja Jalo IT Terävä Premium eroaa toisistaan mm. seuraavasti:

PalveluPelkkä lisenssiJalo IT Terävä Premium
Käytön tukipalvelutEiKyllä
Tuotekehityksen jatkuva seurantaEiKyllä
Kansallisten suositusten mukaiset tietoturva-asetukset ja niiden jatkuva seurantaEiKyllä
Henkilöstön tietoturva- ja suoja koulutus vuosittainEiKyllä
Tietoturva­poikkeamien havainnointipalveluEiKyllä
Automaattiset ohjelmistopäivitykset (Adobe, Google, Mozilla ym.)EiKyllä

Kiinnostuitko?

Tietotyön tekeminen

Sähköpostin tai salatun sähköpostin käyttö, etäkokoustaminen, pikaviestintä ja tiedostojen tallentaminen ja yhteiskäyttö ovat ominaisuuksia joiden on syytä toimia. Tallentamattomien tietojen katoaminen, saman tiedoston eri versioiden lähettäminen sähköpostilla ym. on sähläämistä joka ei enää vuonna 2023 ole tarpeellista.

Infrastruktuurimme sisältää selvät paikat, mihin tallennetaan omia tiedostoja, miten yhteisiä ja tavan kuinka tiedostoja jaetaan tarvittaessa oman organisaation ulkopuolelle. Tiedostojen yhteiset tallennuspaikat näkyvät resurssienhallinnassa omalla paikallaan.

Käyttö­oikeuksien hallinta

Kun puhutaan tietotyöskentelyyn tarkoitetun it-ympäristön kokonaisvaltaisesta hallinnasta, infrastruktuurin suunnittelun konkreettiset hyödyt tulevat esiin. Kuten laitteet, myös käyttäjät tulee jaotella rooliensa mukaisesti ryhmiin.

Kun päätelaitteiden asetuksia ja ohjelmia hallitaan keskitetysti, ryhmien avulla voidaan hallita tehokkaasti kuka saa mitäkin tietoa käyttöönsä. Esimerkiksi hr-kansion sisälle on tallennettu yrityksen työsopimukset, voimme rajata että ainoastaan hallinto-ryhmän jäsenet pääsevät näihin tiedostoihin käsiksi.

Suuri automaatio­aste ja laitteiden esiasennus

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä. Suunnittelemassamme it-Infrastruktuurissa saavutetaan suuri automaation taso. 

Käytettyjen ohjelmistojen tietoturvapäivitykset asentuvat automaattisesti ja täysin käyttäjän huomaamatta, siis ilman että loppukäyttäjän työtä häiritään tai keskeytetään. Lisäksi esimerkiksi tilanteessa, jossa käyttäjä vaihtaa työvälinettään uuteen laitteeseen, saadaan laitteen tietoturva-asetukset, ohjelmistot ja jopa selaimeen tallennetut salasanat ja kirjanmerkit siirtymään uudelle laitteelle täysin automaattisesti. Laitteen vaihtaminen ei jatkossa tarkoita tuottavan työn tekemiseen katkosta.

Kykenemme myös jatkossa tunnistamaan, mikäli ympäristössänne on ongelmakohtia tietoturvassa, tai esimerkiksi mikäli loppukäyttäjän päätelaite on elinkaarensa päässä.

Annamme teille ympäristöänne koskevia kehitysehdotuksia ja mikäli haluatte, saatte tekniikkamme reaaliaikaisen tilannekuvan ympäristöstänne myös itse käyttöönne.

Kiinnostuitko?

Lähetä meille viesti, otamme sinuun yhteyttä viimeistään seuraavana päivänä.

Yhteydenotto

Yhteydenotto

ehdot

Ehdot

Kunnioitamme tietojesi luottamuksellisuutta. Lomakkeen tietojen lähetys on suojattu ja annettuihin tietoihin on pääsy vain Jalo IT:n valtuuttamilla henkilöillä. Tietoja käsitteleviä henkilöitä sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus.

Tarkemman kuvauksen tietojen käsittelystä löydät sivumme äärimmäisestä alalaidasta (Tietosuojaseloste).